Projektipäällikkö Hanna-Mari

Olen Hanna-Mari Rintala ja vastaan SeDuuni -hankkeen resurssien tehokkaasta käytöstä ja tavoitteisiin pääsemisestä sekä viestinnästä.

Koulutustaustani ja työkokemukseni on monenkirjava, mutta hyvää valmentautumista ESR-projektipäällikön tehtävään. Ensimmäinen ammatillinen tutkintoni (yo-merkonomi) on ollut erittäin hyvä ja monipuolinen perusta tulevalle työ- ja opintouralle, johon sisältyy mm. 14 vuoden työskentely pieneläinhoitajana, oppisopimuskoulutus ja ammattitutkinto ko. alalla sekä hallintotieteen maisterin opinnot v.2001 - 2006 välisenä aikana. Lopputyöni olen tehnyt verkostoista, joten projektityöhön olennaisena osana kuuluva verkostoituminen on hyvin lähellä omia kiinnostuksen kohteitani.

Ennen koulutussektorille siirtymistäni työskentelin reilut kymmenen vuotta pieneläinhoitajana, sitä ennen erilaisissa kaupan tehtävissä, olenpa kokeillut toimistotyön tekemistä käräjäoikeudessa ja sairaalassakin. Pieneläinhoitajana olen mm. ohjannut harjoittelu- ja työssäoppimisjaksoja sekä työelämään tutustujia, mistä kipinä SeDuunin kaltaiseen kehittämistyöhön on jäänyt kytemään. 'Eläimellisistä' työykuvioista vankan palvelualan kokemuksen hankkineena loikkasin koulutussektorille vuonna 2006. 

SeDuuni -hankkeessa minua kiehtoi mahdollisuus päästä konkreettisesti kehittämään koulutuksen ja työelämän välistä yhteistyötä ja hyödyntää siinä työssä kaikki se osaaminen, jonka olen reppuuni kasannut kuluneiden työvuosien varrella. 
Hanketyössä on oma viehätyksensä, joka ns. 'oikeaa työtä' tekevälle ei aina avaudu hetkessä.

Omaa maailmankuvaani jäsennän mm. seuraavien kahden lainatun ajatuksen avulla:

”Asioilla on taipumus järjestyä tavalla tai toisella. Aina ne eivät mene kuten toivoisin, usein tapahtuu jotain sellaista, joka on minun kasvuni kannalta vielä parempaa. ”

Toinen minulle tärkeä lainattu ajatus on: ”Toivon tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”

Näiden kahden edellisen lisäksi maailmani rakentuu ajatukselle, että elämä on mahdollisuus, me itse päätämme mihin ja miten sen käytämme.

Uskon, että myös SeDuuni on mahdollisuus - jaathan sen kanssamme!

 

 

seduuni_link_frontpage.png

 

Palveluksessanne:

Hanna-Mari Rintala
040 830 2144
hanna-mari.rintala(at)sedu.fi