Yhteistyöllä matkailualan koulutukseen lisää vetoa


Sedun Lapuan opetuspisteessä on ainoana Etelä-Pohjanmaalla, mahdollisuus suorittaa matkailualan perustutkinto. Kolmivuotisesta peruskoulupohjaisesta koulutuksesta valmistuu matkailupalvelujen tuottajia.

Sedu Lapuan matkailukoulutus on aloittanut laajemman yhteistoiminnan Etelä-Pohjanmaan kärkitapahtumien kanssa. Loppusyksyn tapaamisessa olivat edustettuina Ilmajoen Musiikkijuhlat, Provinssirock, Tangomarkkinat ja Rytmikorjaamo Seinäjoelta.

Alallaan Suomen merkittävimmät tapahtumat vetävät vierailijoita ulkomaita myöten. Tapahtumavieraalle näkyviä töitä ovat vain festivaalin rajojen sisällä tarjottavat palvelut. Tapahtuman järjestäminen vaatii kuitenkin kokonaisen vuoden työpanoksen, josta suurin osa jää tavalliselta festarikävijältä pimentoon. Käynnistetyn yhteistyön kautta matkailuopiskelijat pääsevät näkemään koko tapahtuman tuottamisprosessin. Samankaltainen työ tehdään myös pienemmissä ohjelmapalveluissa, joten isoon järjestelyyn perehtyminen antaa opiskelijalle sovellettavia tietoja ja taitoja laaja-alaiseen työskentelyyn matkailualalla.

Pitkäkestoinen työssäoppiminen, joko suunnitteluvaiheessa tai varsinaisen tapahtuman aikana, on tuttu keino perehtyä alaan ja työtehtäviin. Toinen, nyt uutena kokeiltava malli on opettajajohtoisesti tapahtumatoimistoissa tehtävät täsmäoperaatiot. Opiskelijaryhmä voi osallistua esimerkiksi markkinoinnin akuutissa vaiheessa enemmän työvoimaa vaativiin toimiin ja siten saada tuntuman tärkeään taustatyöhön.

Työssäoppimisjaksot voidaan ajoittaa siten, että opiskelijat pääsevät osallistumaan tapahtumajärjestämisen kriittisiin ja eniten oppia antaviin vaiheisiin. Ja ainahan on mahdollisuus, että työssäoppimisjaksolla kyntensä näyttänyt opiskelija saa palkallista työtä tapahtumasta.